Nyt olen niin kipeä, ettei edes ajatus kunnolla kulje. Kuumetta on kovasti ja kurkku ja keuhkot kipeänä. Mutta silti tämä kipu ei ole mitään sen henkisen kivun rinnalla. Voisin vaikka elää loppuelämäni näin. En saanut aikaiseksi mennä lääkäriin. Olen nukkunut jo kahdet päiväunet. Katsotaan, saanko itseni huomenna ylös sängystä jos silloin menisin.

J ei tullut eilen yhtään aikaisemmin töistä. Mutta on ollut tänään kotona. Vienyt lapsia tarhaharjoitteluun ja eskariin kun olen kipeä. Se on hyvä juttu, on ottanut vähän vastuuta myös. Toivottavasti voi vielä huomisen olla poissa jos itse olen tässä kunnossa. Muutenkin tänään on ollut jotenkin helpompi hengittää täällä kotona. Pelkään vain, etten totu tähän tilanteeseen. Siis yritin jo kovasti tehdä eroa J:stä ja nyt jos me taas jutellaan normaalisti ym. niin tuleeko mulle sitten taas uusi prosessointi kun muutto täältä tulee? En tiedä. Mutta parempi näin on olla, lastenkin takia. Eikä tässäkään olemisessa mitään ihmeellistä tai uutta ole, mutta ollaan juteltu paljon enemmän mm. lasten asioista. Toivon, että myös jatkossa voidaan jutella näin. Ja että J tajuaisi nyt vihdoin, että on myös vastuussa heistä, vaikka he jäävätkin kanssani asumaan. Hän on silti huoltaja ja isä myöskin.

Eilen ei tullut sitä itkua kuin yksi ihan pieni. Ja senkin sain melkein pidettyä sisällä kun lapset olivat kotona. Ja tänään ei ole itkua tullut. Olen varmaan lamaannus-vaiheessa. Vaikka sieltäkin taas pois tullaan ja käydään vaiheita läpi: rakkaus-suru-ikävä-viha-raivo-pettymys-lamaannus-välinpitämättömyys-irti päästäminen. Näitä kaikkia olen jo käynyt läpi ja niitä varmasti vielä edestakaisin tuleekin esille. Tyytyväinen olisin, jos itku loppuisi jo. Mutta tiedän, että se tulee vielä uudelleen. Yli kaksi viikkoa itkin joka päivä monta kertaa.

Tänään olen hoitanut vain kaksi sähköpostitse hoidettavaa asiaa. Esikoisen vammaistukiasiaa ja vuokra-asunnon tarjoukseen pyysin lisäaikaa. Kumpaakaan en ole saanut vastausta, siispä täytyy taas huomenna soitella perään. Tänään en jaksa enää hoitaa yhtään mitään, hoidan kohta itseni taas peiton alle kunhan saan ensin pojille ruoan tehdyksi.

Esikoinen on alkanut taas kastelemaan öisin. Oli jo pitkään kuiva jakso lääkkeiden kanssa, mutta nyt kastelee taas lääkkeistä huolimatta. Ja kuopuksella on kovia jalka- ja mahakipuja joka päivä ollut : (  Vielä nämä oireet varmasti heilläkin pahenee kun muutto on ohi. Olisin niin heille halunnut ehjän perheen, ettei heidän tarvitsisi olla avioerolapsia. Mutta en voinut sitäkään heille antaa. Kuten en esikoiselle turvallista tuloa maailmaan aikanaan. Kannan varmaan ikuisesti sitä syyllisyyden ristiä selässäni esikoisen aivoverenvuodoista. Mitään selitystä niille ei löytynyt. Ja vika on aina oltava jossain. Jos siihen ei löytynyt mitään lääketieteellistä tms. selitystä, niin silloinhan vika on oltava minussa. Mun maha ei ollut esikoisen turvapaikka. Hitto, laitan sen takaisin mun mahaan. Teen kaiken toisin. Synnytän sen uudelleen.