Maanantaina 2.8.2010 illalla mieheni pudotti pommin. Hän haluaa eron, ei rakasta enää, eikä voi koskaan kuvitella rakastavansakaan enää. Kaikki asiat on olleet hyvin, olemme haaveilleet omakotitalosta ja saaneet sen, saaneet kaksi ihanaa lasta, molemmilla vakituiset mielekkäät työt. Lapset saivat ihanan uuden hoitopaikan. Ja sitten tämä.

Olen vielä ihan sekaisin, kaikki menee uusiksi. Talo myyntiin, lapset taas uuteen hoitopaikkaan, uusi koti minulle ja lapsille, isä ja lasten tapaamiset, tavaroiden jakaminen. Millä oikeudella joku toinen voi päättää toisen puolesta? En halunnut tätä ja silti näin käy. Halusin perheen, ehjän perheen. Nyt meistä tulee lasten kanssa rikkinäinen perhe.

Mitä sitten kun saan asunnon ja muutto on ohi ja lapset aloittavat uusissa hoitopaikoissaan? Tuleeko sitten tyhjyys, romahdus? Romahtelen nytkin jo vähän väliä, lasten aikana saan pidettyä itseni kasassa. Miten me selvitään tästä? Selviääkö lapset, selviänkö minä? Sattuu niin saatanasti.

Eilen kävin lääkärissä ja sain sairaslomaa. Ja erilaisia lääkkeitä, joiden voimalla nyt aluksi yritän jaksaa. Ja lasten takia on jaksettava. Onneksi on lapset <3

Näissä kirjoituksissa ei tule varmastikaan olemaan mitään järkeä tai päätä eikä häntää. Mutta nyt ei ole elämässäkään mitään järkeä.